(Askolan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Riku Honkasalon kirjoitus on julkaistu myös 29.3.2012 Uusimaa-lehdessä)
Askolaan saatava koulukompromissi
Askolan koulukysymyksessä on nyt aika siirtyä jaarittelusta ja kylien välisestä kinastelusta konkreettisiin päätöksiin. Runsaiden yhteydenottojen perusteella niin opettajien, oppilaiden kuin vanhempienkin pinna on katkeamassa, koska ahtaus sekä Kirkonkylässä että Monninkylässä on käymässä sietämättömäksi. Kummatkin koulut tarvitsevat lisätilaa, ja parakeilla tai lisävenkoilulla asiaa ei nyt enää ratkaista.
Yhden yhtenäiskoulun rakentaminen näivettäisi toisen keskustaajaman, ja toisi mukanaan massiivisen kyyditysrallin. Kahta kokonaan uutta koulurakennusta Askolan kunnalla ei ole nykyisessä taloustilanteessa – saati lähitulevaisuudessakaan – varaa rakentaa. Lisäksi valtionavut uudiskohteisiin ovat käytännössä jäässä.
Lasten etu ei edellytä lasipalatsien rakentamista. Viihtyisä ja terveellinen oppimisympäristö on mahdollista toteuttaa myös veronmaksajien kukkaroa miellyttävällä tavalla. Lisätila poistaa ahtauden tunteen myös vanhoista tiloista, joita voidaan uusrakentamisesta säästyneillä resursseilla kunnostaa 2000-luvun kriteerit täyttäviksi. Askolassa ei ole enää varaa purkaa tai muutoin hylätä yhtään käyttökelpoista julkista tilaa, jota voidaan käyttää kuntalaisten ja varsinkin kasvavan nuorison hyödyksi.
Monissa kasvukunnissa koulujen tilanpuute on ratkaistu paikalle tuoduilla, moderneilla ja kustannustehokkailla koulurakennuksilla. Tällaiset rakennukset (joita ei pidä sekoittaa parakkeihin) ovat ulkonäöltään miellyttäviä, koulutilana viihtyisiä ja vieläpä energiatehokkaampia kuin mikään Askolan nykyinen julkinen rakennus. Tällaisille rakennuksille löytyisi ilman viivästyttävää byrokratiaa paikat niin Monninkylän päiväkodin kuin Askolan koulunkin vierestä. Monninkylässä näihin tiloihin voitaisiin sijoittaa luokat 0-2 ja Kirkonkylässä luontevimmin luokat 5-6. Kirkonkylässä nykyisen koulutontin ahtauden vuoksi siis ala- ja yläkoulun nivelvaihe aikaistuisi, mutta vastineeksi tulisivat myös yläkoulun läheisyyden tarjoamat edut. Tilatarpeiden muuttuessa edellä mainittuja rakennuksia on myös mahdollista siirtää kohtuullisin kustannuksin.
Kunnanhallitus saattaa esittää jotain muutakin, mutta viime kädessä asian päättää valtuusto. Askolan Kokoomus on jo pitkään rakentanut kestävää ja kaikkien osapuolten hyväksyttävissä olevaa koulukompromissia. Edellytykset hyvän ratkaisun löytymiselle ovat parantuneet viime viikkoina. Nyt tarvitaan rohkeutta viedä oikea päätös läpi, jotta myös käytännön toteutukseen voidaan viimein ryhtyä.
Riku Honkasalo
Monninkylä