Tero Suominen – Aluevaaliehdokas 327

327 – TERO SUOMINEN
yrittäjä, kunnanhallituksen
puheenjohtaja
56 v.
Askola, Monninkylä

Olen syntyperäinen askolalainen. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi täysi-ikäistä lasta. Toimin yrittäjänä ja päätoimialojani ovat auringonsuojatuotteiden myynti ja niiden asennus sekä savustustuotteiden
pakkaus ja myynti. Luottamushenkilöpuolella olen Askolassa kolmannen kauden
kunnanvaltuutettu. Tärkein luottamustehtäväni on tällä hetkellä Askolan
kunnanhallituksen puheenjohtajuus (vuodesta 2019 alkaen), ja myös siitä
seuraavat moninaiset paikalliset ja alueelliset tehtävät. Aiemmin olen toiminut
mm. seuraavissa luottamustoimissa:
• Askolan Yrittäjien puheenjohtaja 2004-2012
• Uudenmaan Yrittäjien hallituksen jäsen 2004-2012
• Uudenmaan Yrittäjien talousvaliokunnan pj. 2010-2012
• Askolan kunnan elinkeinotoimikunnan pj. 2013-17
• Askolan kunnan teknisessä lautakunnassa, Posintran hallituksessa ja
aluepelastuslautakunnassa jäsenenä matkan varrella
• Askola-Areenan hallituksessa aivan alkumetreiltä lähtien
• Askolan Osuuspankin hallinnon luottamustehtävissä pitkään
vuoteen 2019 saakka.
• Pohjanpellon rahastossa / säätiössä hallituksen varapuheenjohtajana
Tavoitteeni tammikuun 2022 aluevaaleihin liittyen ovat seuraavat:
• Turvataan sosiaali- ja terveyspalvelut myös ruuhka-alueiden ulkopuolella
• Joustava ja nopea hoitoon pääsy sekä tasapuolinen terveydenhoito
kaikenikäisille
• Turvallinen elinympäristö sekä aktiivinen ja avoin viestintä
• Kustannustehokas toiminta turvaa hyvät ja laadukkaat palvelut
• Yhteistyö, tasapuolisuus ja taloudesta huolehtiminen ovat toimintani
kulmakiviä.

***
(KUNTAVAALEISTA 2021)

TERON KUNTAVAALIEN VAALIESITE (PDF)

Olen 55-vuotias syntyperäinen askolalainen. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Toimin yrittäjänä ja päätoimialojani ovat auringon-suojatuotteiden myynti ja niiden asennus sekä savustustuotteiden pakkaus ja myynti. Sotilasarvoltani olen reservin ylikersantti. Erilaisia luottamustoimia on vuosien varrella karttunut mm. seuraavasti:

-2004-2012 Askolan Yrittäjien puheenjohtajana, nykyään rivijäsenenä.
-2004-2012 Uudenmaan Yrittäjien hallituksen jäsenenä ja 2010-2012 talousvaliokunnan puheenjohtajana
-2013-> Askolan kunnanvaltuutettuna Kokoomuksen valtuustoryhmässä, elinkeinotoimikunnassa ( pj ) ja teknisen lautakunnan jäsenenä 2013-2018.
-Askola Areena Oy:n hallituksessa ja talkoolaisena aivan alusta asti tähän päivään saakka.
-Edellisellä valtuustokaudella Askolan edustajana aluepelastuslautakunnassa sekä Posintran hallituksen jäsenenä.
-Askolan Osuuspankin hallinnon luottamustehtävissä toimin pitkään aina vuoteen 2019 saakka, kunnes sääntöjen mukaiset enimmäisvuodet täyttyivät.

Nykyisellä valtuustokaudella olin kaksi ensimmäistä vuotta kunnanhallituksen jäsenenä ja teknisessä lautakunnassa hallituksen edustajana. Viimeiset kaksi vuotta toimin kunnanhallituksen puheenjohtajana. Veikko Pohjanpellon rahaston ja sittemmin säätiön hallituksessa toimin myös viimeiset kaksi vuotta.

Olen harrastanut lapsesta asti erilaisia pallopelejä ja kuntosalilla on tullut aikaa vietettyä runsaasti. Lukeminen laidasta laitaan on aina ollut tärkeätä.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana olen pyrkinyt toimimaan joukkuepelaajana huomioiden ja kunnioittaen kaikkia osapuolia. Tätä pidän erittäin tärkeänä myös jatkossa tehtävästä riippumatta. Positiivinen ajattelu on minulle luontaista.

Askola edelleen itsenäisenä

Tilanteemme oli nykyiselle valtuustokaudelle lähtiessä vaikea. Talouden tila oli lähellä kriisikunnan kriteerejä täyttävää tilannetta. Nyt olemme saattaneet talouden tilanteemme paljon parempaan tilaan. Olemme saaneet alijäämät katettua ja pystyneet tekemään positiivista tulosta viimeiset kaksi vuotta sekä tämänkin vuoden talousarvio on tasapainoinen. Jouduimme lisäksi kokemaan koronan aiheuttamat vaikeudet ja kunnanjohtajakin vaihtui matkalla pariin kertaan. Jatkossa pystymme pohtimaan jopa veroprosenttien maltillista alentamista. Taloudesta on edelleen pidettävä tarkkaa huolta. ja velkataakan keventäminen on tulevien vuosien listalla.

Yhteistyö on ollut kuluneen valtuustokauden tärkein kulmakivi. Olemme yhteistyössä saaneet asioita päätettyä yksimielisesti erittäin monissa tärkeissä asioissa. Tätä toivon myös tulevalta valtuustolta, koska tulokset ovat kertoneet puolestaan. Itse uskon yhteistyön voimaan.

On erittäin tärkeää turvata sosiaali- ja terveyspalvelut, jotta maakuntauudistuksen jälkeenkin Askolassa olisi hyvin toimivat palvelut.

Koulutilojen ja päiväkotien suhteen olemme saaneet paljon parannusta, mutta vielä on niissäkin tehtävää. Monninkylän koululle on saatava liikuntatilat tulevan väestösuojan yhteyteen ja Itäisen Askolan kouluoloja on kehitettävä. Hiljalleen voidaan investoinneissa siirtyä hyvinvoinnin panostamiseen entistä enemmän. Esim. liikuntatilat, puistot ja uimarannat kaipaavat ehostamista. Kaiken kaikkiaan asuinympäristöömme on kiinnitettävä enemmän huomiota. Viihtyisänä asuinympäristö tuottaa pitkällä aikavälillä positiivista virettä ja lisää asukkaita kuntaamme.

Omasta lukiosta pidetään kiinni, ja kehitetään sen toimintaa.

Panostaminen yritystoimintaan antaa hyvät edellytykset kunnan tulevalle menestykselle. Askolalla on tarjota elinkeinoelämälle hyvä sijainti kevyellä byrokratialla. Näitä vahvuuksia tulisi käyttää niin, että yhä useampi yritys löytäisi Askolan. Siten saamme kuntaan uusia investointeja ja kaivattuja työpaikkoja. Myös olemassa olevat yritykset on muistettava esim. kunnan tekemissä hankinnoissa on huomioitava paikalliset toimijat mahdollisuuksien mukaan. Monninkylän uusin asuntoalue ”Koski” on toteutettava ripeästi. Nopeat tietoliikenne-yhteydet ovat tätä päivää ja valokuidun saamiseksi kuntaamme on panostettava.

  • Talouden parempi tilanne antaa mahdollisuuden kehittää kuntaa paremmaksi monin tavoin
  • Tuloveroprosentin kilpailukykykyisenä pitäminen ja jopa maltillinen laskeminen
  • Tuetaan kylien elinvoimaisuutta erillisellä kylästrategialla, jossa esim. kuntalaisia osallistava budjetointi eli kyläläiset pääsevät päättämään jostakin hankinnasta itse
  • Kunnan kaikkien kylien tarjoamia mahdollisuuksia maaseutumaisempaa asumista ja yrittämistä suosiville on hyödynnettävä entistä paremmin.
  • Liikunnan ja kulttuurin edistäminen
  • Yhteistyö on voimaa ja sen edistäminen.
  • Yleisen viihtyvyyteen panostaminen
  • Huolehditaan paikallisista yrittäjistä.
  • Asukasluvun kääntäminen nousuun vaatii mm. tonttikauppaan uutta ideointia.
  • Joukkoliikennettä pyrittävä lisäämään
  • Kaavoitukseen erilaisia vaihtoehtoja, niin tonttikokoihin, kuin ekologisiin ratkaisuihinkin
  • Nopeat tietoliikenneyhteydet