Nro 37 – Taija Kämäräinen

Hei!
Olen Taija Kämäräinen, 44-vuotias viiden lapsen äiti ja luokanopettaja Askolan kirkonkylältä. Olen kotoisin Hämeenlinnasta ja muuttanut erinäisten mutkien kautta Askolan Särkijärvelle vuonna 2008, josta edelleen kirkonkylälle 2017.

Valmistuin luokanopettajaksi Joensuun yliopistosta vuonna 2006 ja työura on vienyt Mäntsälän, Lapinjärven ja Keravan kautta Monninkylän alakouluun. Luokanopettajatutkinnon lisäksi, minulla on biologian aineenopettajan sekä rehtorin pätevyys. Olen toiminut luokanopettajaurani varrella myös vararehtorina sekä Jukon pääluottamusmiehenä. Vieläkin voin sanoa olevani unelmieni ammatissa ja etuoikeutettu saadessani seurata mahtavia oppi- ja kasvutarinoita. Meillä Askolassa on mahtavat lapset ja nuoret, joista saamme olla ylpeitä!

Toimin Askolan kunnanvaltuutettuna kaudella 2017-2021, joista ensimmäiset kaksi vuotta valtuuston puheenjohtajana. Ajattelen, että nyt olisi taas tärkeää palata puolustamaan mm. lasten ja nuorten palveluita, erityisesti toimivaa ja hyvinvoivaa nykyistä kouluverkkoa. Lapsen oikeus on lähellä oleva lähikoulu ja siitä kannattaa Askolassa pitää kiinni. Muiden kuntien ajaessa kyläkouluja alas, pidetään me kyläkoulut pito- ja vetovoimatekijänä.

Hyvinvoivan kunnan tärkeitä tunnusmerkkejä ovat toimiva talous, lähipalvelut sekä turvalliset ja terveet tilat. Näiden eteen pitää tehdä työtä johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti, jotta olemassa olevat palvelut voidaan säilyttää ja palveluiden laatu taata. Kunnan talouskasvua mahdollistaisi osaltaan esimerkiksi entistä aktiivisempi ja edullisempi tonttimyynti omakoti- ja yritysrakentamiseen. Markkinointi tässä ja ylipäänsä positiivisen kuntakuvan luominen kaikessa kunnan markkinoinnissa ovat avainasemassa. Myös yritysten toimintaympäristöä tulee edelleen kehittää yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa.

Jotta Askolassa viihtyy, niin tämän hetken asukkaat kuin tulevatkin, kunnan alueista pitää huolehtia, myös luonto- ja liikuntakohteiden osalta. Esimerkiksi uimarantojen ja luontokohteiden opasteita parantamalla voidaan saada hyviä muutoksia aikaan, jo olemassa olevia asioita korostamalla. Hyvin opastetut ja hoidetut ulkoilupaikat jättävät kauniin muistijäljen myös kunnassa vieraileville.

Ikäihmisten asuminen on puhututtanut Askolassa jo pitkään ja mm. Senioritalosta on puhuttu jo useita vuosia. Samaan aikaan hyvinvointialueella on lähdetty tavoittelemaan yhteisöllisen asumisen lisäämistä. Tässä asiassa pitääkin löytää nyt yhteiset intressit ja tavoitella tosissaan yhteisöllisen asumisen mahdollisuutta Askolaan. Samoin kunnan osaksi rahoittamaa tupatukihanketta tulee edelleen kehittää osana kunnan lakisääteistä hyvinvointitehtävää.

Lopuksi voisin vielä todeta, että Askolan koulut kaipaavat nyt kipeästi vahvaa puolestapuhujaa, joka tietää koulumaailman lainalaisuudet, joka osaa haastaa virkamiehiä asiantuntemuksella kasvatus- ja opetusalasta. Askola tarvitsee valtuutettua, joka ei tee säästöjä lapsista ja nuorista! Äänestä jos luotat, numerolla 37. 💙

-Jos näet ja tunnistat kylillä, tule rohkeasti keskustelemaan ja kertomaan mikä kunnassa pitäisi laittaa kuntoon. Tartun mielelläni haasteeseen ja tahdon olla luottamuksenne arvoinen!