Uusi Kirkonkylän koulu viivästyy? – Kokoomuksen esitys nopeammasta aikataulusta ei saanut riittävästi tukea

Tero1Askolan kunnan tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 17.5.2016 esittää Kirkonkylän koulun eli Askolan koulun laajennushankkeen viivästyttämistä noin vuodella kunnanvaltuuston 13.11.2015 päättämästä aikataulusta. Päätöksen mukaan koulu olisi käytössä vasta lukuvuoden 2018 alusta lukien. Tämä tarkoittanee vastaavasti Monninkylän kouluhankkeen siirtymistä kauemmaksi tulevaisuuteen. Askolan Kokoomuksen Tero Suominen teki kokouksessa Olli-Pekka Heikkilän (kok.) kannattamana muutosesityksen siitä, että Kirkonkylän kouluhanke toteutettaisiin valtuuston tuoreehkon päätöksen mukaisesti niin, että koulu olisi käytössä jo syyslukukauden 2017 alussa. Myös Monninkylän kouluhanke säilyisi aikataulussaan. Suomisen aloite äänestettiin kuitenkin Keskustan, SDP:n ja Perussuomalaisten toimesta nurin. Lopullisesti asiasta päättää kunnanvaltuusto 16.6.2016. Koko Suomisen esitys luettavissa linkistä. Lue loppuun

Kategoriat: Tero Suominen, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi Kirkonkylän koulu viivästyy? – Kokoomuksen esitys nopeammasta aikataulusta ei saanut riittävästi tukea

Uusi blogikirjoitus: Eteenpäin Askolassa!

rikuAskolan Kokoomuksen blogista luettavissa nyt Askolan kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen Riku Honkasalon Uusimaa-lehdessä 10.4.2016 julkaistu kirjoitus Askolan kunnan taloudellisesta asemasta ja tulevaisuudesta.

Kategoriat: Riku Honkasalo, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi blogikirjoitus: Eteenpäin Askolassa!

Kevätkokous 6.4.2016 Terehtöörissä

uusi ruiskukkaAskolan Kokoomuksen kevätkokous ke 6.4.2016 klo 19.00 Taidekahvila Terehtöörissä. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja keskustellaan ajankohtaisista asioista.

Kategoriat: Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätkokous 6.4.2016 Terehtöörissä

Askolan Kokoomus kunnanvaltuustossa paikallisten yrittäjien asialla

askolankok.jpgAskolan Kokoomuksen valtuustoryhmä teki kunnanvaltuustossa 10.3.2016 seuraavan muutosesityksen, joka valitettavasti äänin 10-17 ei tullut kunnanvaltuuston päätökseksi.

5 § Kirkonkylän kunnanviraston alueen tonttien myyminen ja vuokraaminen

Kunta noudattaa tonttien myynnissä ja vuokrauksessa avoimuuden periaatteita niin, että tontit ovat kaikkien halukkaiden tavoiteltavissa.
Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanhallituksen myymään tai vuokraamaan liitteenä olevan kaavakartan 3.6.2015 mukaiset kunnanviraston alapuolella olevat tontit tarjouskilpailun perusteella.

Kunnanhallituksella on tarjousten perusteella oikeus hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Tarjouskilpailussa ei noudateta myynnin ensisijaisuutta elleivät ostotarjous ja vuokran laskentaperustehinta (tontin myyntihinta) ole täysin samat vertailtavissa tarjouksissa.

Tarjouskilpailu tulee toteuttaa niin, että rakentaminen on mahdollista aloittaa jo 2016 kesällä.

Kategoriat: Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Askolan Kokoomus kunnanvaltuustossa paikallisten yrittäjien asialla

Kunnanvaltuuston pj. Riku Honkasalon juhlapuhe Askolan kunnan 120-vuotisjuhlassa.

askolan vaakunaAskolan kunta täytti 120 vuotta 1.1.2016. Kokoomuksen valtuustoryhmä teki kesäkuussa 2015 valtuustoaloitteen siitä, että Askolan kunnan tulisi juhlia merkkivuottaan asiaankuuluvalla tavalla, etenkin tilanteessa jossa kunnan itsenäisyys ei ole viime vuosina ollut itsestäänselvyys. Kunta päättikin perustaa juhlatoimikunnan, joka on valmistellut juhlaohjelmaa koko alkaneelle vuodelle.

Esimakuna tästä kunta järjesti 31.12.2015 Askola-areenalla kuntalaistilaisuuden, joka huipentui ilotulitukseen. 1.1.2016 järjestettiin virallinen 120-vuotisjuhla Askolan koululla. Molemmat tilaisuudet keräsivät runsaan osanoton. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Riku Honkasalon (kok.) juhlapuhe on nyt luettavissa tämän sivuston blogi-osiossa.

Kategoriat: Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Kunnanvaltuuston pj. Riku Honkasalon juhlapuhe Askolan kunnan 120-vuotisjuhlassa.

Hyvää ja rauhallista joulua!

kuusiAskolan Kokoomus toivottaa jäsenilleen, kannattajilleen sekä kaikille muillekin askolalaisille hyvää ja rauhallista joulua! Samalla toivotamme kaikille myös hyvää alkavaa vuotta 2016.

Kiitämme samalla hyviä yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta.

Uusi toimintavuosi alkaa 1.1.2016 Askolan kunnan 120-vuotisjuhlasta, Askolan koululla alkaen klo 12.00. Juhlapuheen pitää kunnanvaltuuston pj. Riku Honkasalo (kok.).

Kategoriat: Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvää ja rauhallista joulua!