Viime aikoina ehkä eniten Askolassa puhuttanut asia on ollut ruokapalveluiden tila. Asiasta käyty painokas keskustelu ja kansalaisvaikuttaminen tarttui Kokoomuksen kuulevaan korvaan ja sitä myöden käsiteltäväksi sekä lautakunta, että valtuustotasolla.
Kokoomuslaiset nostivat asian pöydälle mm. sivistyslautakunnan kokouksessa huhtikuussa. Viimeisimmässä kunnanvaltuuston kokouksessa Kokoomus teki (Jari Vettenranta) seuraavan valtuustoaloitteen.
”Kunnan järjestämien ruokapalveluiden toimintatapaa on muutettu ja sitä kautta saavutettu säästöjä. Palveluiden laatu ja itse ruuan laatu on kuitenkin herättänyt runsaasti keskustelua ja myös kritiikkiä. Nyt kun muutosvaihe alkaa olla ohi, on aika arvioida, miten on onnistuttu ja tehdä parannuksia niiltä osin, kun on tarvetta. Ehdotamme, että ruokapalveluista tehdään asiakastyytyväisyysmittaukset käyttäjäryhmittäin 15.9. mennessä ja niiden perusteella arvioidaan, mitä parannuksia tulee toteuttaa. Kyselyjen tulokset ja parannusehdotukset käsitellään kunnanhallituksessa niin, että päätöksenteon pohjaksi saadaan luotettava kuva tilanteesta ja parannukset ehtivät 2009 talousarvioon.”
Tässäkin asiassa haluamme tuoda Askolaan uutta toivoa.