Askolan Kokoomus pitää lupauksensa

Askolan Kokoomus haluaa pitää sanansa. Kävimme läpi syksyllä 2004 tekemämme vaalilupaukset, ja niiden toteutustilanteen vuonna 2008. Viiden hengen valtuustoryhmäksi (kautta 27) olemme saaneet hyvin lävitse keskeisiä tavoitteitamme, mutta työsarkaa on paljon jäljellä. Jätämme mielellämme onnistumisemme äänestäjien arvioitavaksi. Omat arviomme ovat luettavissa tekstin joukossa huutokirjaimilla.

Askolan Kokoomuksen toimintaohjelma 2005-2008

VASTUULLISTA MUUTOSTA ITSENÄISEEN ASKOLAAN !

1. Askola vetovoimaisemmaksi!

-Ei kuntaliitokselle. Askola pärjää omillaan. Kuntayhteistyötä tulee ennakkoluulottomasti lisätä naapurikuntien kanssa. (LISÄTTY JA OLLAAN LISÄÄMÄSSÄ, KUNTA EDELLEEN ITSENÄINEN JA AIKOO PYSYÄKIN)

-Kaikille askolaisille on eduksi, että meitä olisi jatkossa yhä enemmän. Kunnallamme on erinomaiset maantieteelliset ja liikenteelliset eväät nousta pysyväksi kasvukunnaksi, ja pääkaupunkiseudun ulommaiseksi, maalaismaiseksi kehyskunnaksi (VÄESTÖNKASVU JATKUNUT VAKAANA, KEHÄ V –AJATTELU TUONUT ASKOLAA LÄHEMMÄKSI KEHYSKUNTA-STATUSTA).

-Maalaismaisuus on valttimme, emme tarvitse kerrostaloja, lentokenttiä tai muitakaan pääkaupunkiseudun lieveilmiöitä (LENTOKENTTÄ TORJUTTIIN, KERROSTALOJA EI OLE RAKENNETTU EIKÄ RAKENNETA).
-Askolan on määrätietoisesti panostettava perheisiin, jotka ovat kiinnostuneet omakotiasumisesta riittävän isolla tontilla ja riittävän lähellä Helsinkiä. Tämä on otettava korostetusti huomioon kaavoituksessa. Lisäksi omistusasuntojen kiinteistövero on pidettävä lain sallimassa minimissä. (TONTTEJA ON KAAVOITETTU JA MYYTY VILKKAASTI. KYSYNTÄ ON JOPA YLITTÄNYT TARJONNAN. KIINTEISTÖVERO ON PIDETTY MALTILLISENA).

-Kunnan on panostettava kunnallis- ja tietoliikennetekniikan rakentamiseen sekä kasvavan väestön julkisten palveluiden turvaamiseen. Vesihuoltoon sekä jätevesien käsittelyyn liittyen on tulevalla vaalikaudella löydettävä kustannuksiltaan ennakoitavissa oleva ja luonteeltaan pitkäkestoinen ratkaisu. (SIIRTOVIEMÄRI ON VALMISTUMASSA).

-Kunnan on määrätietoisesti luotava nykyistä paremmat edellytykset sekä yksityisten palvelusektorin että tuotantotoiminnan laajenemiselle. Uusien asukkaiden lisäksi tarvitsemme myös uusia työpaikkoja. (ASKOLAN TYÖPAIKKAOMAVARAISUUS ON JONKIN VERRAN PARANTUNUT)

2. Palvelut ensin !

Lapsiperheet ovat kunnan tulevaisuus. Haluamme tukea askolalaisia lapsiperheitä, ja tehdä kotikuntamme houkuttelevammaksi tänne muuttoa suunnitteleville perheille. Kokoomus lupaa esittää tulevalla valtuustokaudella seuraavia asioita:

-Päivähoidossa vähemmän laitosmaisuutta ja enemmän yksilöllisiä ratkaisuja. Merkittäviä lisäsatsauksia yksilölliseen perhepäivähoitoon. (SATSAUKSIA ON TEHTY, SEKÄ PÄÄTÖS ASKOLA-LISÄSTÄ).

-Lasten leikkipaikat kuntoon kaikkialla kunnassa! (UUSIA PAIKKOJA ON RAKENNETTU JA VANHOJA KUNNOSTETTU).

-Pienten lasten aamu- ja iltapäivätoiminta järjestettävä lasten edun nimissä ammattimaisesti. (TOIMINTA ON JÄRJESTETTY LAAJEMMIN KUIN LAKI EDELLYTTÄISI).

3. Yhteistyö on rautaa koulutuksessa !

-Kouluverkkoa ei tule supistaa nykyisestä (EI OLE SUPISTETTU).

-Lukiota kehitettävä yhteistyössä Pornaisten ja Pukkilan kanssa. Kolme kasvukuntaa riittää entistäkin tasokkaamman lukion pohjaksi (OPPILAITA LUKIOON ON RIITTÄNYT)

-Ammattikoulun kehittämisessä huomioitava myös paikallisen elinkeinoelämän olemassa olevat ja tulevat tarpeet. Kokoomus esittää näiden tarpeiden kartoittamista kunnan toimesta (ASIASSA ON PÄÄLLÄ JATKUVA SEURANTA).

4. Terveys ennen kaikkea !

-Pääterveysasemalle iltavastaanotto yhtenä päivänä viikossa, jotta muualla työssä käyvätkin ehtisivät hyödyntämään kotikuntansa palveluita. (EI OLE TOTEUTUNUT)

-Vanhusten hoivapalveluita laajennettava tukemaan entistä enemmän myös itsenäistä kotona asumista. Laitospaikka turvattava kaikille sitä tarvitseville. Tarvittaessa on vanhusten edun nimissä hyödynnettävä yksityisiä hoivapalveluja. (?)

5. Turvallisuus ei synny itsestään !

-Poliisin palveluja ja näkyvyyttä lisättävä koko Askolan alueella (KIERTOPARTIO KÄY TIHEÄMMIN) -Huumausainevalistusta lisättävä nykyisestä ja aloitettava jo peruskoulun 6. luokalta.(?)

6. Ihminen ei elä pelkästä leivästä !

-Askolan yläasteen viereen on rakennettava monitoimitila, joka palvelee niin liikuntaa kuin kulttuuriakin. Monitoimitaloon voidaan sijoittaa myös Porvoon Musiikkiopiston sivupiste. (LAAJENNUSREMONTTI ALKANUT)
-Monninkylässä on ammattioppilaitoksen salin oltava nykyistä paremmin kuntalaisten hyödynnettävissä (TOTEUTUMATTA)

-Kuntalaisille on tarjottava tasapuoliset ulkoliikuntamahdollisuudet. Kenttien päästäminen ruohottumistilaan on vääränlaista säästämistä. (MONNINKYLÄÄN  UUSITTU LÄHILIIKUNTAPAIKKA).

7. Liikenteen vaaroja karsittava !

-Kaikkien kunnan lapsimerkkien vaikutusalueelle 40 km/h –nopeusrajoitukset (TOTEUTUNUT).
-Vakkolan keskukseen kevyen liikenteen väylä, joka jatkuu kirkonkylään asti(TULOSSA).
-Kevyen liikenteen väylä Särkijärven koululta Nyypakkaan (TOTEUTUMATTA, OLISI TARPEEN).-Korokesuojatie Monninkylän Helkamäentielle Urheilutien ja Kerätien risteykseen (TOTEUTUMATTA) -Monninkylän Helkamäentielle taajaman ulkopuolelle rajoitukseksi 60 km/h (TOTEUTUNUT 50 km/h).
-Porvoo-Myrskylä -tien parantamisessa kunnan lobattava nykyistä voimakkaammin. Mikäli kokonaisuudistus ei onnistu, on välittömästi oiottava tien pahimpia mutkia. (ASIA JUNNAA PAIKALLAAN)
-Monninkylän ohitustien toteutusta nopeutettava nykyisestä aikataulusta (aikaisintaan 2013). Raskaiden kuljetusten määrä tiellä lisääntyy jatkuvasti, ja Pornaisten väestönkasvu lisää myös jatkuvasti tien käyttöä. (ASIA JUNNAA VIELÄ ENEMMÄN PAIKALLAAN).

8. Valtakunnanpolitiikalla on merkitystä myös Askolassa !

-Valtio ei saa viedä kuntien yhteisöverotuottoja. Tämä punamultahallituksen aikoma ”ryöstö” tuntuisi myös Askolan kunnan kassassa. (EI OLE VIETY, JA HALLITUSKIN VAIHTUNUT)

-Kokoomus vastustaa jyrkästi kiinteistöveropohjan laajentamista peltoihin ja metsiin sekä teollisuuden varastointi- ja läjitysalueisiin.Mikäli punamultahallitus päättää tuplaverotuksesta, on Askolassa kyseinen verotus suoritettava lain mahdollistamalla minimitasolla. (EI OLE LAAJENNETTU, EIKÄ NYKYHALLITUS SITÄ TULE TEKEMÄÄN).

-Eläkesäästäjille sekä kasvaville yrityksille epäreilua yritysverouudistusta on korjattava. Vastuussa näistä vääryyksistä ovat SDP ja Keskusta. (EI OLE KORJATTU; MUTTA MINKÄS TEET)

-Maatalouden tuet on kohdistettava oikeudenmukaisesti koko maahan, ei Keskustan sisäisten kabinettipäätösten mukaisesti (141-TUKI JUURI PARHAILLAAN LIIPASIMELLA)

-Askolan ei pidä mennä mukaan nykyisen hallituksen kaavailemaan pakkolunastusmenettelyyn. (EI OLE MENTY, EIKÄ ASIA OLE NYKYHALLITUKSEN LISTALLA).

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.