Askolan Kokooomus teki kunnanvaltuustossa 17.6.2016 kaikkiaan viisi valtuustoaloitetta:
-Askolan kotihoidon tuen kuntalisän kokeilusta päättäminen
-Askolan 120-vuotisjuhlallisuudet
-Valtuuston työjärjestyksen päivittäminen
-Nuorisovaltuuston toiminta Askolassa
-Liikuntareitit ja nuotiopaikat
Tutustu aloitteisiin kokonaisuudessaan Lue lisää-linkin kautta
VALTUUSTOALOITE 17.6.2015
ASKOLAN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN KOKEILUSTA PÄÄTTÄMINEN
Askolan kunnanvaltuusto on talouden tasapainottamisohjelman yhteydessä 13.11.2012 päättänyt kokeiluluontoisesti alentaa alle 3-vuotiaista lapsista maksettavaa kotihoidon tuen kuntalisää 150 euroon / lapsi (sisaruksesta 100 eur / lapsi).
Kokeilun tarkoituksena on ollut arvioida, vaikuttaako se kunnan järjestämän päivähoidon tarpeeseen. Kokeilusta päätettäessä katsottiin Suomen parhaaksikin mainostetun, ja kunnan vetovoimatekijänä pidetyn 250 euron kuntalisän vaikutuksen tarvittavien päivähoitopaikkojen määrän laskuun hiljalleen hiipuneen. Tilanne on tältäkin osin syytä arvioida muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen.
Kokeilu ei voi jatkua loputtomiin, ja sen tulokset on myös joskus arvioitava.
Me aloitteen tekijät esitämmekin, että
valtuuston tulee saamansa arviointitiedon pohjalta erikseen päättää vakinaistetaanko sen aiemmin päättämä kotihoidon tuen kuntalisään liittyvä kokeilu, vai palataanko kokeilua edeltäneeseen järjestelyyn
***
VALTUUSTOALOITE 17.6.2015
ASKOLAN 120-VUOTISJUHLALLISUUDET
Askolan kunta on perustettu 1.1.1896, eli täyttää tulevana vuonna 120 vuotta.
Me aloitteen tekijät esitämme juhlavuoteen liittyviä seuraavia toimenpiteitä:
-perustetaan työryhmä valmistelemaan juhlavuoden tapahtumia
-järjestetään kuntalaisille suunnattu juhlavuoden vastaanottotapahtuma uudenvuodenyönä 2015-16 (maltillisesti ilotulitustakin)
-järjestetään 1.1.2016 kunnanvaltuuston juhlakokous, jonka yhteydessä myös kunnioitetaan menneiden päättäjäsukupolvien työtä avaamalla pysyvä asetelma valtuustosaliin, Hausjärven tyyliin.
-Askolan seurakunnan kanssa sovitaan ennen valtuuston juhlakokousta järjestettävästä Askolan kunnan 120-vuotisjuhlajumalanpalveluksesta.
Juhlatyöryhmä ideoi muita mahdollisia juhlavuoden tapahtumia.
Kunnan vuoden 2016 talousarvioon varataan oma riittävä määrärahansa juhlavuoden asiaankuuluvaan hoitamiseen.
***
VALTUUSTOALOITE 17.6.2015
VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN
Askolan kunnanvaltuuston työjärjestystä on viimeksi päivitetty 28.1.2010.
Työjärjestyksessä on selkeästi vanhentuneita kirjauksia. Hiljattain ovat voimaan astuneet kunnan uusi hallintosääntö sekä uusi kuntalaki. Tältäkin osin on tarpeellista tarkistaa myös valtuuston työjärjestystä.
Me aloitteen tekijät esitämme, että
uusi valtuuston työjärjestys valmistellaan valtuuston päätettäväksi, ja se astuu voimaan vuoden 2016 alusta lukien.
***
VALTUUSTOALOITE 17.6.2015
NUORISOVALTUUSTON TOIMINTA ASKOLASSA KUNTALAIN EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA
Uusi kuntalaki astui voimaan 1.5.2015.
Uuden kuntalain 26§:ssa on säädetty nuorisovaltuuston toiminnasta.
Lain mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.
Me aloitteen tekijät edellytämme, että
edellä mainittu uuden kuntalain mukainen toiminta toteutuu täysimääräisesti myös Askolan kunnassa. Tarvittaessa tämä tarkoittaa myös asiaan liittyviä uusia päätöksiä sekä määrärahoja.
***
VALTUUSTOALOITE 17.6.2015
LIIKUNTAREITIT JA NUOTIOPAIKAT
Askolasta puuttuu mielekkäitä liikuntareittejä kuin myös nuotiopaikkoja, jollaisia ympäristökunnissa on. Tiilääntien ja Askolantien kulmassa, joenrannassa on kunnan maata, johon voisi tehdä nuotiopaikan. Paikka on näkyvillä, eikä kovin suurta tulipalovaaraa ole.
Tässä nuotiopaikassa voisi hiekan päällä olla kaivonrengas ja ympärillä istuinpenkit. Puuhuolto toki pitää harkita huolellisesti, jotta se palvelisi paikalla asioivia. Ulkoilijoiden lisäksi nuotiopaikkaa voisivat käyttää myös erilaiset kerhot ja koululaiset esimerkiksi liikunta- tai ulkoilutunneilla.