
Valtausalueen kaivosyhtiön voitot menevät ulkomaiselle firmalle, joka onkin ainoa suuremmin kaivostoiminnasta hyötyjä. Elementx Finlandin kotipaikka on Helsinki, mutta se on Gibraltarille rekisteröidyn Ropa Investments Oy:n tytäryhtiö (Yle 7.11). Kaivostoiminnan toteutuessa Askolassa asuntojen ja maan arvo alenee. Kuntalaisten omistusosuuksien arvot laskevat. Jälleenmyynti vaikeutuu. Maanomistajien saavat korvaukset ovat merkityksettömiä syntyvien taloudellisten tappioiden rinnalla ja mahdolliset uudet työpaikat eivät korvaa kokonaismenetyksiä.
Askolan Kokoomus määritteli selkeän ja yksimielisen kantansa uraanikaivossuunnitelmiin helmikuussa 2006. ”Pidämme ranskalaisyhtiön Cogeman vireille panemaa uraanikaivoksen valtaushanketta sekä Askolan että ympäröivän seutukunnan kannalta vahingollisena”. Ylen ruotsinkielinen juttu (Yle 27.10.2022) kertoo geigermittauksista Askolassa. Pahimmassa skenaariossa, suunnitelmissa on myös, että kaivosmineraaleja etsivän yhtiön poikkeuksellisen laaja varausalue liittyy juuri uraaniin.
Askolan kunnan väkiluku on laskenut jo pitkään. Vuoden aikana asukasmäärä on laskenut jo 104 hengellä (Tilastokeskus 9/2021 – 9/2022) ollen nyt 4 781 asukasta. Kaivoshankkeiden takia Askolan maine asuinkuntana saa huonon maineen. Muuttohalukkuus Askolaan romahtaa. Ylen uutisen mukaan Porvoossa, Pukkilassa ja Pornaisissa pelkästään ajatus mahdollisesta kaivostoiminnasta tulevaisuudessa herättää kritiikkiä. Kunnat ovat valittaneet Tukesin päätöksestä hallinto-oikeuteen. Askolan kunnan pitää Askolan Kokoomuksen mielestä liittyä samaan vastustavaan rintamaan – ainakin antaa selkeä samansuuntainen viesti ulospäin kuin naapurikunnatkin.
Askolan kunnan alueelle ei tule hyväksyä kaivostoimintaa, jossa riskit ovat suuret ja tulevaisuus Askolan kunnan elinvoimaiselle kehittämiselle rapistuu.
Kokoomuksen Askolan valtuustoryhmä (valmistelijana Ari Forsberg)