Askolan Kokoomuksen kantoja mm. Askola-areenaan, kouluverkkoselvitykseen ja sosiaali&terveystoimen tulevaisuuteen

Askolalaisia ovat viime aikoina puhuttaneet mm. Askola-areena, kouluverkkoselvitys sekä kunnan sosiaali- ja terveystoimen tulevat järjestämismuodot. Kaikissa näissä kysymyksissä Askolan Kokoomus ja Kokoomuksen valtuustoryhmä ovat aktiivisesti linjanneet tulevia ratkaisuja.
Askolan Kokoomus on jo vuoden 2009 puolella merkinnyt 1000 euron arvosta Askola-areenan osakkeita.
Samaan aikaan olemme pitäneet tärkeänä sitä, että Areena toteutuu sellaisena yleishyödyllisenä yksityisenä hankkeena, jona sitä alun perin lähdettiin edistämään.  Askola-areenasta ei tule muodostua osa kuntakonsernia, vaan kunta on Areenan asiakas. Asiaa perinpohjaisesti käsiteltyämme päädyimme kuitenkin siihen, että kunta olisi myös voinut maltillisella tavalla hankkia areenan osakkeita varmistaakseen hankkeen toteutumisen.

Näin ollen Askolan Kokoomus (pj. Jari Vettenranta) teki kunnanvaltuustossa 23.2.2010 seuraavan muutosesityksen kunnanhallituksen pohjaesitykseen:

” Kunta merkitsee perustettavan yhtiön osakkeita Askola-Areena Oy:n osakepääomaan vuoden 2011 talousarviossa 660.000 €. Merkinnän määrä on kuitenkin niin, että Askolan kunnan osakeomistus ei merkinnän seurauksena ylitä 50 % yhtiön osakepääomasta  Kunta solmii perustettavan yhtiön Askola-Areena Oy:n kanssa vuosittain tarkistettavan pitkäaikaisen palvelusopimuksen, jonka arvo solmimishetkellä on noin 140.000 € Kunta edellyttää rakennushankkeen kilpailuttamista ja oikeutta asettaa edustajansa rakentamista ohjaavaan toimielimeen. Osakemerkinnän ja palvelusopimuksen edellytyksenä on, että niiden osalta päästään sopimukseen perustettavan Askola-Areena Oy:n kanssa ja että hanke toteutuu.”

Edellä mainittu ei kuitenkaan (äänin 11-13, 2 tyhjää) saanut riittävää kannatusta, joten kunnanhallituksen pohjaesitys jäi voimaan.

***

Kouluverkkoselvitykseen liittyen kokoomuslaiset olivat ratkaisevalla tavalla vaikuttamassa siihen, että
Kirkonkylän ja Monninkylän koulujen akuuteimmat tilaongelmat ratkaistaan parakeilla eli ns. viipalekoulumallilla, mutta samaan aikaan etsitään tulevaisuutta varten pitkäkestoisia ja yhteisten verovarojen käytön kannalta kestävimpiä ratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittanee lisätilan tai jopa uusien koulurakennusten rakentamista. Tarkemmat kannat asiaan tullaan muodostamaan kun valmistelussa oleva sivistystoimenstrategia saadaan (tällä näkymällä 18.5.2010) käsittelyyn:

Askolan imago lapsiystävällisenä kuntana edellyttää peruskoulun alaluokkien opetuksen järjestämistä lähikoulussa. Kyläkoulumme ovat meille suuri voimavara nyt ja jatkossa. Lapsia ei tule lyhytnäköisten ja kyseenalaisten säästöjen vuoksi irtauttaa kotikylästään ja lapsuudestaan.
***

Niin sanottuun PARAS-hankkeeseen liittyen Askola kelluu edelleen harmaalla alueella. Porvoon kaupunki on käytännössä sanellut itsensä ulos yhteistoimintaneuvotteluista, ja syksyllä tehty konsulttiselvityskin on valumassa tätä myöden hukkaan. Asiaan liittyen Askolan Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kunnan perusturvalautakunnan puheenjohtaja Riku Honkasalo teki kunnanvaltuustossa 23.2.2010 seuraavan valtuustoaloitteen:

Kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevien vaihtoehtojen kirkastaminen

Aloitteen tekijä esittää, että Askolan kunta katkaisee välittömästi neuvottelut sellaisen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen muodostamista, jonka isäntäkuntana toimisi Porvoon kaupunki. Askolan kunnan on myös ilmaistava ensi tilassa kielteinen kantansa HUS:in perussopimuksen muuttamiseen niin, että Porvoon sairaala siirtyisi osaksi Porvoon kaupungin organisaatiota.

Porvoo ei heikon taloustilanteensa, organisaatiossaan käynnissä olevien muutoksien, sekä etenkään ainoaksi kustannustenjakomalliksi ilmoittamansa asukaslukuperusteisuuden vuoksi ole katsottavissa sellaiseksi yhteistoimintakumppaniksi, joka täyttäisi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain ensimmäisen pykälän mukaiset taloudellisuus- ja tuottavuusvaatimukset. Lisäksi yhteistoiminta-alueen muodostaminen syksyllä 2009 tehtyjen konsulttiselvityksien pohjalta ei edellä mainituista syistä ole realistista.

Sen sijaan aloitteen tekijä esittää, että Askola kartoittaisi omalta ja muiden HUS:in Porvoon sairaanhoitoalueen jäsenkuntien osalta mahdollisuudet muodostaa 1.1.2013 nykyisestä sairaanhoitoalueesta HUS-konsernin alainen ISTER-liikelaitos, johon Porvoon sairaalan toimintojen lisäksi koottaisiin omiksi toimintayksiköiksi alueen perusterveydenhuolto, sosiaalihuolto sekä lisäksi perustettava ennaltaehkäisevän sosiaali- ja terveystyön yksikkö. Kustannustenjako voisi perustua esimerkiksi jäsenkuntien kolmen aikaisemman vuoden vastaavan toiminnan keskiarvoon.

Liikelaitoksen käytännön tavoitteina olisivat perusterveydenhuollon vahvistaminen, sekä kokonaissäästöt päällekkäisyyksiä purkamalla, hoitoketjua terävöittämällä ja turhia vaativan erikoissairaanhoidon lähetteitä karsimalla. Lisäsäästöihin pyrittäisiin myös ennaltaehkäisevän työn tehostamisella. Lisäksi tällä mallilla pyrittäisiin turvaamaan synnytystoimintojen jatkuminen Porvoon sairaalassa.

Mikäli tällainen toimintamalli ei saa muiden jäsenkuntien kannatusta, aloitteen tekijä esittää että Askola tiivistää yhteistoiminta-aluetta koskevia neuvotteluja Mustijoen perusturvan kanssa”

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

One Response to Askolan Kokoomuksen kantoja mm. Askola-areenaan, kouluverkkoselvitykseen ja sosiaali&terveystoimen tulevaisuuteen

  1. Juornaan äijä sanoo:

    Ei voi kuin toivoa, että Kokoomuksesta tulisi suurin puolue Askolassa. Taidatte olla ainoita, joilla on joku visio siitä minne Askolassa pitäisi mennä. Hyviä ajatuksia!

Kommentointi on suljettu.