Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) julkaisi helmikuussa kahden vuoden välein toimitettavan kuntaranking-tutkimuksen, joka mittaa kuntien vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Yrityskyselyssä painoarvoa laskettiin kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyyteen, julkisten yrityspalveluiden saatavuuteen ja osallistumismahdollisuuksille kuntapalveluiden tuotantoon sekä julkisiin hankintoihin. Vaikka Askola ei yltänyt parhaiden alle 50 000 asukkaan seutukuntien listalle mittauksessa, on sillä sijaintinsa ansiosta mahdollisuudet nousta sille. Sijainnin esille tuomiseksi ja hyödyntämiseksi tarvitaan…
Kunnissa ylintä päätäntävaltaa käyttää kuntavaaleilla valittu kunnanvaltuusto. Sen toiminta on aivan ratkaisevaa – onko kunnalla olemassa olon edellytykset vaiko ei. Päätöksenteon tukena ja päätöksien toimeenpanon kannalta kunnanvaltuuston valitsema kunnanhallitus on erittäin keskeisessä asemassa. Askolan kunta on hyvä esimerkki, miten saadaan kunta kriisitilanteesta pelastettua.
Maamme yli 100-vuotias demokratia, josta saamme suomalaisina olla ylpeitä, elää nyt murrosvaihetta. Äänioikeus, kansan tahto, jonka puolesta suomalaiset taistelivat, on kadottanut suuren osan arvostuksestaan ennen kaikkea nuorten ja nuorten aikuisten joukossa. Laskenut äänestysprosentti osoittaa luottamuksen ja kiinnostuksen hiipumista politiikkaa kohtaan. Herää kysymys, miten olemme tulleet tähän pisteeseen? Meillä kuntalaisilla ei ole vaalien jälkeen äänellemme kuluttajansuojaa,…