Askolan kunnanvaltuustossa 23.4.2014 käsiteltiin kaksi Askolan Kokoomuksen vireille laittamaa asiaa. Valitettavasti Askolan Kokoomuksen sekä 5 muun valtuutetun tekemä aloite liikunnanohjaajan palkkaamisesta välittömästi Askolan kuntaan tyrmättiin äärimmäisen niukasti äänin 14-13. Asiaan kuitenkin päätettiin palata uudelleen vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Sen sijaan lasten kotihoidon tuen kuntalisän ehtoihin tehdyt korjaukset ja vieläpä aikaisempien ehtojen epäselvyyksien vuoksi saamatta jääneiden…
Askolan Kokoomus osallistui omalla messuosastollaan Asu ja Elä-messuille Askola Areenalla lauantaina 12.4.2014. Kokoomuksen eurovaaliehdokkaista messuille osallistui Petri Sarvamaa. Messuosasto kuten koko tapahtuma yleisestikin keräsi suuren osanottajamäärän. Askolan Kokoomus osaltaan kiittää tapahtuman järjestäjiä ja osanottajia.