Syyskokouksen valinnat, uudet säännöt ja maauimalan aukiolo

vuosikokousAskolan Kokoomuksen syyskokous pidettiin Terehtöörissä 4.12.2013. Tilaisuudessa poliittisen tilannekatsauksen piti kansanedustaja Eero Lehti. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa vuonna 2014 Jari Vettenranta. Hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan myös vuonna 2014. Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen uudet säännöt (kts. linkistä Saannot_2013). Lue myös yhdistyksen Jäsenkirje 2 2013. Vuonna 2014 yhdistys harjoittaa toimintaohjelmansa mukaista vastuullista yhteisten asioiden hoitoa Askolassa sekä toimii Kokoomuksen vaalimenestyksen eteen 25.5.2014 järjestettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa.

Kunnanhallituksessa  27.11.2013 Kokoomuksen Tero Suomisen esityksestä päätettiin parantaa syksyllä remontoidun Monninkylän maauimalan aukioloaikoja, vastineena lippujen hinnan korotukselle. Lisäksi Suomisen esitys toi uimakouluihin kokonaan uuden perhelipun. Esitys päihitti kunnanjohtajan pohjaesityksen äänin 6-1. Maauimala on auki 23.5.-17.8.2014. Päätös on Askolan Kokoomuksen toimintaohjelman mukainen, ja osaltaan pyrkii lisäämään Askolan elinvoimaisuutta ja kuntalaisten hyvinvointia.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.