Askolan Kokoomus teki valtuustoaloitteet nuoriso- ja vapaa-aikapalvelujen kehittämisestä sekä koulujen pihojen parantamisesta

Kokoomus teki Askolan kunnanvaltuustossa 11.12.2008 kaksi aloitetta. Niistä ensimmäinen kosketti Kokoomuksen vaaliohjelmassa mainittua nuoriso- ja vapaa-aikapalvelujen kehittämistä Askolassa, ja toinen ajankohtaista kysymystä koulupihoista.

Nuoriso- ja vapaa-aikapalvelujen turvaaminen ja kehittäminen Askolassa.

Askolassa vapaa-ajan harrastustoimintaa hoitavat monet yhdistykset kuten liikunta- ja urheiluseurat, kuvataidekoulu, nuorisoseurat ja partiolaiset. Kunta tukee tätä toimintaa vuosittaisilla toiminta-avustuksilla. Toiminta-avustusten tasoa ei kuitenkaan ole riittävästi nostettu viime vuosien aikana niin, että se vastaisi toimintojen laajentumista ja kustannusten nousua. Tästä syystä yhdistykset joutuvat käyttämään entistä enemmän voimavarojaan rahoituksen hankintaan.

Jotta pystytään turvaamaan ja mielellään myös lisäämään nuorten ja aikuisten vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia Askolassa, kunnan tulisi tehdä yhdistysten toiminta-avustuksiin selvä tasokotus. Kyse on kunnan kannalta kuitenkin pienistä lisäpanostuksista, jotka yhdistysten kannalta ovat kuitenkin erittäin tärkeitä. Vuoden 2009 budjettiin on esitetty 26 % lisäys toiminta-avustuksiin tarkoittaa noin 5000 € kustannusta kunnalle. Kunta saa kohtalaisen pienellä rahalla paljon ja laadukkaita vapaa-ajan palveluja lisää ja kuntalaisten viihtyvyys ja tyytyväisyys Askolaan entisestään paranee.

Tulevien vuosien 2010-2012 budjeteissa tulee pitää huoli siitä, että toiminta-avustuksia korjataan ylöspäin jonkin verran enemmän kuin inflaatio nostaa kustannuksia eli 5-10 % per vuosi.

Koska kunnanhallitus ei ole ehtinyt riittävässä määrin perehtyä ja käsitellä nuoriso- ja vapaa-aikatoimintoihin kuuluvia asioita niin ehdotan lisäksi, että kunnanhallituksen alaisuuteen perustetaan jaosto, joka keskittyy nuoriso-, vapaa-aika- ja raittiustoimintojen seuraamiseen ja kehittämiseen.

Jari Vettenranta,  Askolan Kokoomus
(allekirjoittajina yhteensä 11 valtuutettua)
***

Kokoomuksen valtuutettu Petri Matikaisen tekemä valtuustoaloite koulujen pihojen parantamisesta

”Koulujen piha-alueet ovat puhuttaneet tänä syksynä Askolassa erityisen paljon. Monninkylässä, Kirkonkylässä, Vahijärvellä, Särkijärvellä sekä Juornaankylässä on sama ongelma: Valaistus on pimeänä aikana heikko, virikkeitä tekemiseen on vähän, turvahiekka puuttuu leikkipaikoilta ja liikennejärjestelyt ontuvat tilan ahtauden vuoksi. Oppilasmäärät ovat kasvussa, joten tilat niin ulkona kuin sisälläkin jäävät ainakin Kirkonkylässä ja Monninkylässä kohta liian pieniksi. Vuosien varrella on tehty useita aloitteita mm. lähiliikuntapaikkojen rakentamisesta koulujen pihoille. Jotain on jo luvattukin mutta mitään ei ole vielä saatu, Kirkonkylässä tilanne lienee akuutein. Tämän hetken talousnäkymien valossa liikaa lupailua on syytä välttää, mutta kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa olevat parannukset olisi syytä tehdä nopeasti ennen kuin onnettomuuksia tapahtuu. Noin viidensadan alakouluikäisen lapsen lisäksi näitä parannuksia toivoisivat myös lapsiaan kuljettavat vanhemmat, opettajat, valvojat sekä kaikki joille lasten turvallisuus ja viihtyvyys on tärkeää.”

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.