Kunnanhallituksen puheenjohtaja Tero Suomisen tilinpäätöskatsaus Askolan kunnan vuoteen 2019

Askolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Tero Suominen, Kunnanvaltuuston tilinpäätöskokous 15.6.2020 (muutokset puhuttaessa mahdollisia)

Arvoisa kunnanvaltuusto, viranhaltijat sekä muut läsnäolijat, k
äsillämme on nyt kotikuntamme vuoden 2019 tilinpäätös. Pitkän ja puuduttavan koronakevään jälkeen se tuntuu kovin kaukaiselta tuulahdukselta viime vuosikymmeneltä, jolloin kaikki oli vielä kovasti toisin.

Silti myös vuosi 2019 oli hyvinkin erilainen ja erityinen. Se oli vuosi, jolloin lähes kiskoiltaan suistunut Askola palautettiin takaisin raiteilleen. Nyt jälkiviisaana voi sanoa, että ajankohta oli sille paras mahdollinen. Askolan kunta lähtee kohti koronan jälkeistä elämää nyt paljon paremmassa kunnossa. Mikäli miettisimme vasta nyt tasapainottamista, viistäisivät viisarit jo maanrajaa, ja kunnallinen itsenäisyytemme alkaisi vaikuttamaan jopa epätoivoiselta talkoolta. Olkaamme aidosti onnellisia, ettei tämä huono visio toteutunut.

Tietenkin viime vuonna tehdyt säästöt ja uusien tulojen hankkiminen puhuttivat silloin, ja ehkä joitain vieläkin. Kuten edellä totesin, kaikki nämä toimet olivat välttämättömiä. Askolan talous oli jo vuosikausien ajan ajautunut vääjäämättömästi alijäämäiseksi. Ne muutamat ylijäämäiset vuodetkin saatiin aikaiseksi satunnaistuottojen kautta. Reilusti ylijäämäinen tulos tehtiin viimeksi vuonna 2013.

Nyt käsiteltävänä vuonna 2019 saimme tuloksen kasvatettua 3,5 mlijoonaan euroon, joka oli koko Uudenmaan kuntien paras tulos asukasta kohti laskettuna. Saimme samalla kunnan vanhat alijäämät katettua niin, että meillä on nyt reilusti ylijäämääkin hyvänä puskurina tuleville erittäin haastaville vuosille.

Ei ole mitään syytä peitellä sitä tosiasiaa, että Kymenlaakson Sähkön osakkeiden myyntivoitoilla ja harkinnanvaraisella valtionavulla oli merkittävä osuus hyvään tulokseen. On kuitenkin huomattava, että tuloksemme oli noin 200 000 euroa positiivinen ilman näitä satunnaiseriäkin. Lisäksi Kymenlaakson Sähkön osakkeista saadut rahat on sijoitussuunnitelman mukaan sijoitettu suomalaisiin pörssiosakkeisiin, joiden tuotto-odotus on vähintäänkin sama, kuin Kymenlaakson Sähkön osakkeiden.

Jo vuonna 2012 päätetyssä kunnan edellisessä sopeuttamisohjelmassa asetettiin tavoite kunnan henkilöstömäärän maltilliseen vähentämiseen. Käytännössä tuo kohta jäi kuolleeksi kirjaimeksi, ja henkilöstömäärä nousi vähitellen yli kolmensadan, toki merkittävässä osin lakisääteisten tehtävien lisääntymisen vuoksi.

Vuonna 2019 tämä kehitys saatiin viimein katkaistuksi. Kunnassa oli nyt vuoden vaihteessa töissä 14 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tätä kehityskulkua on pyrittävä jatkamaan, etenkin kun merkittävä osa kunnan työntekijöistä on siirtymässä kuluvalla hallituskaudella perustettavan maakunnan palvelukseen.

Unohtaa ei saa myöskään kunnallisveron nostamista, missä suhteessa Askola ei kuitenkaan poikennut maamme kuntien selvästä enemmistöstä. Ehkäpä tuota vipuvartta ei tarvitsisi nyt vuodelle 2021 hyödyntää? Teimme myös monia pieniä säästötoimenpiteitä sekä korotimme maksuja. Vuosikymmenen verran odotettu kiinteistöverouudistus ei ennakkolupauksista huolimatta toteutunut vieläkään, ja saatamme joutua odottamaan sitä vuoteen 2022 asti.

Hyvät läsnäolijat,

Mikäli some-tuomioistuimeen on uskomista, olisi tietysti monia asioita ja päätöksiä voinut parantaa ja tehdä toisinkin, mutta olen ollut erittäin tyytyväinen kunnanvaltuuston, -hallituksen ja viranhaltijoiden kykyyn ja haluun löytää Askolalle sopivat ratkaisumallit ja visiot eteenpäin kohti 2020-lukua.

Tasapainottamisen on jatkuttava meillä edelleen, eikä koronan jälkihoito tilannetta tule helpottamaan. Emme voi jäädä hattu kädessä odottamaan apua Helsingistä tai muualtakaan, vaan meidän on selvittävä tästä omin avuin ja keinoin.

Tasapainottamisen ohessa olemme kaikesta huolimatta tähdänneet tulevaisuuteen Viime vuoden merkittävin tulevaisuusinvestointi oli Monninkylän koulun uudisrakennus, ja kakkososan toteuttaminenkin alkoi nyt pari viikkoa sitten. Olemme muutoinkin pystyneet hoitamaan korjausvelkaamme kiinteistöissä.

Tavoitteenamme on palauttaa Askola pysyvästi yli 5000 asukkaan kunnaksi, joka huolehtii kiitettävästi kaikenikäisten asukkaidensa palveluista, ja vetää puoleensa myös uusia maaseutumaisesta asumisesta kiinnostuneita asukkaita. Vireä kunta vetää puoleensa myös uusia yrittäjiä ja luo kuntaan uusia elinkeinoja.

Lopuksi haluan kiittää vuodesta 2019 kaikkia kunnan toimialoja, tasapuolisesti jokaista kunnan työntekijää, sekä kaikkia luottamushenkilöitä. Meillä on tänään syytä olla hetken onnellisia, ja voimme kääriä tässä tunteessa hihamme kohti tulevaa. Kiitos!

Kategoria(t): Tero Suominen, Uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.